Hallintolainkäyttölaissa pyrittiin säätämään asianosaisen oikeudesta suulliseen käsittelyyn niin, että säännökset vastaisivat ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Suomi oli ratifioidessaan sopimuksen (SopS 19/1990), tehnyt sen 6(1) artiklaan suullista käsittelyä koskevan varauman. Hallintolainkäyttölain tultua voimaan suullista käsittelyä koskeva varauma poistettiin asteittain.
Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset ovat hallintolainkäyttölain voimassaolon aikana täsmentyneet perustuslakivaliokunnan käytännössä sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.
Valituslupa tarvitaan myös muutoksenhaussa (Revision) ylimpään asteeseen (Bundesverwaltungsgericht). Valituslupa voidaan myöntää, jos asialla on periaatteellista merkitystä, päätös poikkeaa ylemmän instanssin oikeuskäytännöstä tai asian käsittelyssä on tapahtunut asiassa annettuun ratkaisuun vaikuttanut menettelyvirhe. Revision-muutoksenhaku on pääsääntöisesti mahdollinen vasta toisen asteen hallintotuomioistuimesta, mutta poikkeuksellisesti se on tietyin edellytyksin mahdollinen myös ensimmäisen asteen hallintotuomioistuimesta (Sprungrevision).
Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskeva vaatimus edellyttää oikeudenkäynnin kohteena olevan asian erityispiirteiden ja prosessin luonteen huomioon ottamista. Merkitystä on muun muassa muutoksenhaun kohteena olevan asian merkityksellä asianosaiselle, sen monimutkaisuudella sekä oikeudenkäynnin osapuolten, tuomioistuimen ja muiden viranomaisten toiminnalla (EIT Sürmeli v. Saksa 2006). Muutoksenhakuun kokonaisuudessaan kulunut aika otetaan arviossa huomioon, ja siihen luetaan myös oikaisuvaatimuksen käsittelyyn käytetty aika. Ihmisoikeussopimuksen 13 artikla edellyttää tehokkaita kansallisia oikeussuojakeinoja, joilla oikeudenkäynnin viivästyminen voidaan estää tai hyvittää. Asianosaisella on oikeus saada valtion varoista hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy (L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, 362/2009).
Ennen hallintolainkäyttölain voimaantuloa ei ollut yleislakia, jossa olisi säädetty kattavasti menettelystä hallintotuomioistuimissa tai muissa valitusviranomaisissa. Keskeisiä lakeja olivat laki muutoksenhausta hallintoasioissa (154/1950) ja laki ylimääräisestä muutoksenhausta hallintoasioissa (200/1966). Hallintolainkäytön menettelysäännöksiä oli myös hallintotuomioistuinten organisaatiolaeissa. Käytännössä nojauduttiin laajasti oikeudenkäymiskaaresta ilmenevään lailliseen oikeudenkäyntijärjestykseen, yleisiin oikeusperiaatteisiin sekä korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöön.
Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on vahvistaa hallintotuomioistuimen prosessinjohtoa ja nopeuttaa asian käsittelyä hallintotuomioistuimessa. Suullisen valmistelun järjestäminen ei edellyttäisi, että sen jälkeen välttämättä järjestettäisiin suullinen käsittely, katselmus tai tarkastus. Suullinen valmistelu voisi kuitenkin selkeyttää mahdollista suullista käsittelyä.
Hallintolainkäyttölain yleissäännökset viranomaisen valitusoikeudesta koskevat sekä valittamista hallintopäätöksestä hallintotuomioistuimeen että valittamista ensi asteen hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen. Yleissäännös valitusoikeudesta viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun perusteella on tullut käytännössä sovellettavaksi erityisesti silloin, kun on ollut kyse hallintopäätöksen tehneen viranomaisen oikeudesta valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on kumonnut hallintopäätöksen tai muuttanut sitä.